Pax Americanasta America Firstiin

Merkantilismin paluu

Donald Trumpin kauden Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa leimaa ”America First” -doktriini sekä kyseenalaistaminen Yhdysvaltain perinteisestä roolista kansainvälisen järjestyksen takaajana. Pax Americana – Yhdysvaltain johtama maailmanjärjestys, joka vuodesta 1945 on perustunut sotilaalliseen suojeluun, avoimeen kauppaan ja sääntöpohjaiseen liberalismiin – ei ole enää itsestäänselvyys. Trump näyttäisi sen sijaan hahmottavan maailman areenana, jossa suurvallat kilpailevat resursseista, alueista ja vaikutusvallasta.

Grönlanti ja uusi realpolitiikka

Esimerkki muuttuneesta Yhdysvaltain politiikasta on Trumpin suhtautuminen Ukrainan sotaan; toinen on vaatimukset Grönlannista. Grönlantia ei tarvitse – eikä sitä voida järkevästi – valloittaa asein, mutta tällaiset vaatimukset heikentävät luottamusta sekä Natoon että laajempaan sopimuspohjaiseen maailmanjärjestykseen ja voivat osaltaan legitimoida muiden suurvaltojen alueellisia vaatimuksia. Samalla Trumpin retoriikka paljastaa syvällisemmän muutoksen: Yhdysvallat on hänen johdollaan siirtymässä pois liberaalista hegemoniasta kohti modernia merkantilismin muotoa.

Paradoksaalisesti ekspansionistinen retoriikka ja realpoliittinen näkemys Yhdysvalloista transaktionaalisena suurvaltana, joka ei noudata kansainvälisiä normeja, on merkki siitä, että Yhdysvaltain hegemonia on lähestymässä loppuaan. Rikkomalla itse ajamiaan sääntöjä, laiminlyömällä pehmeää valtaa ja kuluttamalla luottamuspääomaa Trump itse kiihdyttää Yhdysvaltain dominanssin loppua ja edistää moninapaista maailmaa – juuri sitä, mitä haastajat Kiinan johdolla toivovat. Samalla politiikkaa voi pitää epätoivoisena yrityksenä säilyttää Yhdysvaltain ylivoima aikana, jolloin asema on haastettu, erityisesti juuri Kiinan toimesta.

Merkantilismin paluu

Merkantilismi – ajatus, että valtio aktiivisesti maksimoi viennin, minimoi tuonnin, turvaa raaka-aineet ja käyttää kaikkia keinoja (tulleja, diplomatiaa, sotilaallista painostusta) kansallisen talouden vahvistamiseksi – oli vallitseva talousoppi ennen liberaalia aikaa, joka voidaan katsoa alkaneen toisen maailmansodan jälkeen. Pax Americana rakentui vastakohdalle: vapaakaupalle, multilateralismille ja dollarin dominoimalle maailmantaloudelle, jossa Yhdysvallat otti globaalin takaajan roolin vastineeksi siitä, että muut maat epäsuorasti rahoittivat Yhdysvaltain alijäämiä.

Kun Yhdysvallat nyt luopuu tästä mallista ja käyttää sen sijaan tulleja, turvallisuusuhkia ja transaktionaalista diplomatiaa pakottaakseen parempia ehtoja, vanha järjestys murtuu. Useat tarkkailijat ovat kuvanneet Trumpin politiikkaa paluuna merkantilismin pariin – ironisesti sekä Pax Americanan lähestyvän lopun seurauksena että sen lopullista murenemista vauhdittavana tekijänä. Vertaus Pax Britannicaan on selvä: myös Britannian imperiumi alkoi viimeisinä vuosikymmeninään siirtyä vapaakaupasta protektionismiin – politiikka, joka kiihdytti sen suhteellista laskua, vaikka sen tarkoitus oli säilyttää Britannian asemat.

Pax Britannica: historiallinen vertaus

Käsite Pax Britannica esiteltiin 1800-luvun lopulla vertauskuvana klassiselle Pax Romanalle, joka tarkoittaa vakaata sisäistä rauhaa Rooman valtakunnassa Augustuksesta (27 eKr.) Marcus Aureliuksen kuolemaan (180 jKr.). Pax Britannica edustaa vakautta Britannian siirtomaavallan dominanssin aikana Napoleonin sotien lopusta 1815 ensimmäiseen maailmansotaan.

Ennen Napoleonin sotia Britannia harjoitti merkantilistista politiikkaa, mutta 1800-luvulla se oli niin ylivoimainen tuottavuudessa ja sotilaallisessa voimassa – pitkälti varhaisen teollistumisen ansiosta – että se hyötyi vapaakaupasta. 1800-luvun lopulla muut suurvallat, erityisesti Yhdysvallat ja Saksa, alkoivat kuitenkin kilpailla Britannian tuottavuudessa, mikä johti paluuseen merkantilismin pariin.

Yhdysvaltain tie hegemoniaan – ja pois siitä

Ensimmäinen maailmansota merkitsi loppua Britannian globaalille dominanssille, vaikka maa kuului voittajiin. Sen sijaan Yhdysvallat nousi johtavaksi kansakunnaksi, mutta toiseen maailmansotaan asti se harjoitti isolationistista ja merkantilistista ulkopolitiikkaa. Isolationismi murtui vasta Pearl Harborin hyökkäyksessä, joka vei Yhdysvallat toiseen maailmansotaan.

Taloudellisen ylivoimansa ja tuottavuutensa ansiosta Yhdysvaltain edut palvelivat parhaiten vapaakauppaa ja vakautta. Yhdysvallat kykeni pitkään sanelemaan kansainvälisiä pelisääntöjä YK:n ja WTO:n kautta. Yhdysvaltain dominanssin ja rauhan huippu saavutettiin kylmän sodan päättyessä ja Neuvostoliiton hajotessa. Yksi suuri kommunistinen valta kuitenkin jäi. Valtio-ohjatun kapitalismin kautta Kiina haastaa nykyään Yhdysvaltoja monilla rintamilla.

Trump ennen Trumpia: Japani ja 1980-luvun kauppapolitiikka

Jo 1980-luvulla Trump kritisoi Japania järjestelmällisestä ja epäoikeudenmukaisesta protektionismista ja vaati, että Yhdysvallat vastaisi korkeilla tulleilla japanilaisille tavaroille. Tuolloin hänen ideoilleen ei juuri löytynyt ymmärrystä, mutta tänään tilanne on toinen.

Globaali vapaakauppa ei ole vain vahingoittanut Yhdysvaltain ruostevyöhykettä, kun teollisuustuotantoa on siirretty maihin, joissa tuotanto on kannattavampaa. Vapaakauppa uhkaa nyt koko Yhdysvaltain taloutta – ainakin Trumpia tukevien taloustieteilijöiden mukaan. Nykyään globalisaatiota ja Yhdysvaltain yhteiskunnan deindustrialisaatiota ei arvostele enää vain vanhojen ruostuneiden teollisuuskaupunkien työväenluokka.

Mar-a-Lago Accord: neomerkantilismia käytännössä

Marraskuussa 2024 taloustieteilijä Stephen Miran esitti neomerkantilistisen ja transaktionaalisen ehdotuksen, jonka hän nimesi Mar-a-Lago Accordiksi – tietoisena viittauksena vuoden 1985 Plaza Accordiin, jolloin viisi johtavaa teollisuusmaata sopivat koordinoitusti dollarin arvon laskusta. Ajatus on, että Yhdysvallat käyttäisi tulliuhkia ja uhkauksia vetää pois sotilaalliset turvatakuut vipuvartena pakottaakseen liittolaiset ja kauppakumppanit vahvistamaan valuuttojaan, hyväksymään heikomman dollarin ja mahdollisesti vaihtamaan Yhdysvaltain valtionobligaatioitaan pitkän aikavälin matalakorkoisiin velkakirjoihin – samalla olettaen, että maailma jatkaa dollarin käyttöä reservivaluuttana. Toisin kuin Plaza Accord, joka perustui vapaaehtoiseen yhteistyöhön, korvataan tässä multilateralismi puhtaalla transaktionalismilla: sotilaallinen suojelu vastineeksi taloudellisista myönnytyksistä valuutta- ja kauppakysymyksissä.

Erityisesti pienet vientiriippuvaiset maat, joilla on suuri naapuri, ovat hyötyneet vapaakaupasta ja liberaalista sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä. Pelkkä Trumpin ja uuden Yhdysvaltain politiikan tuomitseminen ei kuitenkaan auta. Politiikan ymmärtämiseksi ja siihen sopeutumiseksi on nähtävä sen ajavat rakenteelliset ongelmat.

Miksi tämä politiikka nyt? Kolme rakenteellista ajuria

Ensinnäkin globalisaatio ja vapaakauppa ovat luoneet selviä häviäjiä Yhdysvalloissa. Teollinen keskilänsi ja osat etelästä ovat kärsineet kovasti kilpailusta matalapalkkamaista. Näiden alueiden työväenluokka muodostaa Trumpin äänestäjäkunnan ytimen. Yhdysvaltain uudelleenindustrialisointi ei ole vain talouspolitiikkaa – se on sosiaalinen ja poliittinen välttämättömyys säilyttää legitimiteetti tämän ryhmän silmissä.

Toiseksi länsi – erityisesti pandemian ja energiakriisin jälkeen – on herännyt vaaralliseen riippuvuuteensa Kiinasta, ei vain kulutustavaroiden vaan ennen kaikkea kriittisten raaka-aineiden kuten harvinaisten maametallien, grafiitin ja muiden vihreän teknologian ja puolustuksen tarvitsemien panosten osalta. Lisäksi Kiina haastaa Yhdysvaltoja monilla keskeisillä aloilla: huipputeknologia, tekoäly, globaali infrastruktuuri ja jopa sotilaallinen kapasiteetti. Trump näkee tämän strategisena haavoittuvuutena, joka on murrettava friendshoringilla, tulleilla ja kotimaisen tuotannon kannustimilla.

Kolmanneksi Yhdysvallat on elänyt vuosikymmeniä kroonisten kauppataseen alijäämien kanssa, joita on osittain rahoitettu dollarin asemalla maailman reservivaluuttana. Tämä antaa etuja – matalat korot, halpa lainanotto – mutta myös haittoja: kroonisesti yliarvostettu dollari tekee Yhdysvaltain viennistä kallista ja edistää deindustrialisaatiota. Kasvava liittovaltion velka tekee lisäksi riippuvuuden ulkomaisista valtionobligaatioiden ostajista yhä haavoittuvammaksi.

Seuraukset Euroopalle ja liittolaisille

Trumpin vastaus on merkantilistinen: käytä tulliasetta alijäämien pienentämiseksi, painosta heikompaan dollariin ja pakota muut maat kantamaan suurempi osa Yhdysvaltain hegemonian kustannuksista. Yhdysvaltain liittolaisille, mukaan lukien Suomi, Ruotsi ja muut Nato-jäsenet, tämä merkitsee uutta todellisuutta. Turvatakuut eivät ole enää itsestäänselvyys vaan neuvottelunvara. Korostunut friendshoring, valtion tuet kriittisille toimitusketjuille (esim. harvinaiset maametallit ja puolijohteet) sekä vaatimukset korkeammista puolustusmenoista korostavat tätä transaktionaalista ja neomerkantilistista logiikkaa.

Se ei tarkoita, että Yhdysvallat hylkäisi Naton tai Euroopan lyhyellä aikavälillä. Se merkitsee kuitenkin, että suhteet muuttuvat transaktionaalisemmiksi: korkeammat puolustusmenot, Yhdysvaltain kauppavaatimusten hyväksyminen ja mahdollisesti jopa myönnytykset valuutta- ja velka-asioissa.

Kohti uutta realismia

Jos Trumpin politiikkaa vain tuomitsee, vaarana on ohittaa sen ydinkohta. Neomerkantilistinen politiikka on vastaus – vaikkakin kiistanalainen ja riskialtis – todellisiin ongelmiin: globalisaation häviäjiin, strategiseen Kiina-riippuvuuteen, kauppataseen alijäämiin ja kestämättömään velkaantumiseen. Maalle kuten Suomelle viisainta on vaalia suhteita Yhdysvaltoihin avoimin silmin: ymmärtää Trumpin tavoitteet, neuvotella selvästi turvatakuista ja samalla hajauttaa riippuvuuksia sekä vahvistaa omaa teollisuuskapasiteettia. Voi myös olla tarpeen valita Yhdysvaltain ja Kiinan välillä varmistaakseen Yhdysvaltain suojan. Strategisesti tärkeän tuotannon turvallinen ja ystävällinen sijaintimaa oleminen ei ole finlandisaatiota, vaan rationaalinen tapa orientoitua uuteen moninapaiseen maailmaan.

Pax Americana saattaa olla loppumassa, mutta Yhdysvallat ei katoa maailman näyttämöltä. Sen rooli kuitenkin muuttuu: liberaalista hegemonista transaktionaaliseksi suurvallaksi. Tähän todellisuuteen sopeutuminen ei ole antautumista, vaan sen kohtaamista realismin hengessä.